Kehykset

Silmälasikehyksissä meillä on paljon valinnanvaraa. Valikoimistamme löydät ajattomia ja uusimman muodin mukaisia malleja lapsille, naisille ja miehille. Teetpä valinnan sitten persoonan, muodin tai käyttötarkoitukseen mukaisesti. Mikäli esim. harrastus vaatii kehyksiltä tiettyjä ominaisuuksia niin tällöin ratkaisuna voi olla myös kahdet eri kehykset, toiset arkeen ja toiset harrastuksiin tai töihin.

Kehyksen valinta

Meillä voit sovittaa paljon erilaisia kehyksiä ja autamme löytämään juuri sinulle sopivat kehykset jotka sopivat tyyliisi tai käyttötarkoitukseen parhaiten. Arkikäytössä valintaperusteena usein on itse kehyksen sopivuus omiin kasvoihin ja tyyliin, mutta työ- ja harrastuskäytössä on otettava huomioon myös muita asioita

Kehyksillä voi korostaa tai peittää erilaisia kasvonpiirteitä. Kehysten kulmikkaat tai pyöreät muodot toimivat eri mallisilla kasvoilla eri tavoin. Kehysten paksuus, koko ja väri tekee oman vaikutuksensa ja tunnelman joka selviää parhaiten vain sovittamalla. Aina malliltaankaan paras ei kuitenkaan istu asiakkaalle parhaiten, jolloin voi olla tärkeää löytää malli, joka toimii sekä ulkonäön että istuvuuden ja käytön kannalta parhaiten yhteen. Joskus myös linssityyppi voi rajoittaa kehysvalikoimaa.

Muovi- vai metallikehys?

Silmälasikehykset voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan, metallikehyksiin ja muovikehyksiin. On vaikea sanoa mikä soveltuu parhaiten mihinkin käyttöön, koska molemmista löytyy erilaisia versioita. Metallikehykset kestävät yleensä hieman kovempiakin kolhuja kuin muoviset ja niitä voidaan taivutella takaisin alkuperäiseen muotoon.

Kehysvalikoimamme

Valikoimissamme kehyksiä mm. seuraavilta valmistajilta ja mallistoista:

Dior, Gucci, Police, Prada, YSL, Giorgio Armani, Humphrey's, Iceberg, Davidoff, Carrera, Tommy Hilfiger, J.F. Rey, Sting, Columbia, Neostyle, KunoQvist, Kenzo, CentroStyle, Safilo, Façonnable, Oxydo, Frost, Orum, Arnette, Stepper, Luxottica, Kaos, Marc Jacobs, Caterpillar, Pierre Cardin, Linea Roma, Mexx, Carolina Herrera, Calvin Klein, Skaga, Celine Dion, Öga, Joop!, Koali, L-Kee's, Furla, Nomad, Dolce & Gabbana, La Matta, Revlon, Goldfinch, Face Stockholm, Ralph Lauren, Escada, Miu Miu, Traction, Fleye, Nina Ricci, OWP, Polo Ralph Lauren, L'Amy, Blue Bay, Shiseido, Sonia Rykiel, You's ja Lozza.

Optikkoliike Lapinkatse Oy

Alkkulanraitti 34
95600 Ylitornio

Puhelin

(016) 571 261

Sähköposti

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Aukioloajat

Ma - Pe 10.00 - 17.00
La Suljettu
Su Suljettu
DMC Firewall is developed by Dean Marshall Consultancy Ltd